Jeu en banlieue

Minä rakastan tavallista kansaa. Kyllä. Tavallisia ihmisiä. Taviksia. Niitä korealaisilla autoilla Tokmanniin ajavia, Juhla Mokkaa juovia ja Valio Edamia syöviä palleroita.

Kulttuuriväkeä syytetään toistuvasti elitismistä, vaikka eivätkö juuri taiteilijat ole teoksillaan tuoneet näkyviin sen, miten kapitalistinen hegemonia jyrää pahaa-aavistamattoman kansan? Taide on näyttänyt, miten vallan tekniikat orjuuttavat ihmiset, vaikka nämä luulisivat olevansa vapaita ostaessaan uusimman Samsungin aivopesukoneen (tarkoitan tietenkin televisiota) tai matkustaessaan Rodokselle lepuuttamaan työn muotoon pakottamia mieliään. Vapaus, sitä on vain taiteen äärellä, ja siksi taide on pienen ihmisen puolella!

Helsingissä nämä tavalliset ihmiset asuvat lähiöissä, jonne taide harvoin rantautuu – siitä huolimatta että osa taiteilijoista tiettävästi asuu näillä kulttuurin autiomailla. Siksi kuraattorin sydämeni sykähti, kun huomasin Galleria Oksasenkatu 11:ssä avautuneen näyttelyn Suburbia – Lähiöperformansseja. Katri Kainulainen ja joukko muita taiteilijoita tekivät Vuosaaressa, Pitäjänmäellä, Myllypurossa ja muualla Helsingin provinsseissa performansseja, jotka valokuvaaja Antti Ahonen kuvasi. Näyttelytekstin mukaan “kuvastoon ammennetaan inspiraatiota kliseisestä lähiöestetiikasta” mutta ah – minä sanon että taiteilijat ovat jälleen liian vaatimattomia! Tämä jeu en banlieue kaappaa totuuden syliinsä, tiivistää sen teoksesta emanoituviin kirkkaisiin väreihin, jotka lähes tulkoon vahingoittivat herkkiä, skandinaaviseen designiin tottuneita silmiäni. Lähiö – ei fyysisenä paikkana vaan karnaalisena käsitteenä – on läsnä jokaisessa kuvassa. Se olennoi metronoranssisissa rintaliiveissä, bulkkibrändiverkkareiden fallisissa raidoissa ja räävittömässä poskipunassa. Tavallisesti kokisin lievää kuvotusta näiden tyylirikkojen äärellä, mutta nyt valokuvien turvallisesti etäännyttämänä saatoin uppoutua lähiöyteen. Mikä hienointa, avajaisiin taiteilijat olivat tuoneet mukanaan aidon lähiöspesimenin, joka oli tainnutettu ja säilötty pahvilaatikkoon, ilmeisesti jotta galleria saattoi taata rauhan avajaisten edetessä.

taidegalleria-von-gibberish_meri-hietala-performanssi_suburbia_la%cc%88hio%cc%88

EDIT: Se olikin Meri Hietalan performanssi, sain kuulla jälkeenpäin. Turhaan siis aristelin lähestyä tuota hämärää hahmoa. Mutta vastaavanlaisia hahmoja muistan nähneeni, kun itse matkustin vuoden 2012 huhtikuussa Malmille ja Myllypurooon (suvun ja lähimmäisten vastusteluista huolimatta). Uskokaa pois, huhtikuu on kuukausista julmin erityisesti Myllypurossa. Puiden lehdet eivät vielä peittäneet mitäänsanomattomuuden arkkitehtuuria tai pehmentäneet super- ja hypermarkettien paikoitusalueiden synnyttämää horror vacuita. Tarkkailin halpahallimuodilla itseään kätkeviä-paljastavia lähiöläisiä etäältä ja ikuistin itsekin muutaman heistä luonnollisessa ympäristössä iPhonellani, johon olin näppäillyt valmiiksi hätänumeron.

taidegalleria-von-gibberish_myllypuro_la%cc%88hio%cc%88
Useimmat olivat oikein sympaattisia, joskin joku havaittuaan minun kuvaavan häntä lähestyi uhkaavasti. Onnekseni olin pysäköinyt autoni lähelle ja ehdin karkuun. Koska en sittemmin ole vieraillut kantakaupungin pohjois- tai itäpuolella, lähiötrippi Töölössä virkisti kuin vodkapaukku samppanjajuhlien keskellä: raaka kohtaaminen jonka jälkeen voi taas hekumoida estetismin kukkeudella.

-Evert Derb Scwarz

Advertisements